perjantai 11. elokuuta 2017

Ujo minä

Kun minut tapaa ensimmäistä kertaa, niin minusta saattaa saada sellaisen kuvan että olen koppava ihminen, jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja. En välttämättä siis uskalla katsoa kovinkaan paljon päin, enkä välttämättä kehtaa edes moikata. Siksipä jotkut ihmiset eivät tervehdi lainkaan jos en itse ole se aktiivinen joka ensin moikkaa. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että olen koppava, vaan siitä että olen pohjimmiltani ujo, joskus äärimmäisen ujo. Ujous riippuu pitkälti toisista ihmisistä. Tuttavien ja kavereiden kesken olen sellainen papupata, että välillä oikein itsekin ihmettelen asiaa ja sitten taas vieraiden ihmisten kanssa saatan tosiaan olla erittäin hiljainen.


Vieraan ihmisen kanssa ollessani ajattelen todella tarkkaan mitä sanon ja kun saan asiani sanottua, alan miettimään jos sanoin kumminkin jotain erittäin tyhmää. Vaikka kyseessä ei olisi yhtään tyhmä asia. Mutta jotenkin sitä vain alkaa ajattelemaan, että olipa erittäin typerästi sanottu ja mitähän tuo toinen nyt mahtaa minusta ajatella kun sanoin jotain erittäin tyhmää omasta mielestäni. Ja sitten alan ajattelemaan, että se toinen ajattelee, että siinäpä vasta tyhmä ihminen. Näin se valitettavasti joskus menee, ajattelen liikaa ja ihan turhaan. Liika miettiminenkään ei ole hyvä asia, mutta minkäs itselleen välillä mahtaa.


Suurissa porukoissa en viihdy lainkaan, siellä olen yleensä seuraajan roolissa ja toivon ettei kukaan huomaisi minua mitenkään. En tykkää olla huomion keskipisteessä, vaan vaivaudun jos joudun yhtäkkiä huomion keskipisteeseen suuressa porukassa. Vaikka kyseessä olisi ihan perus työpaikan porukka, niin silloinkin saatan tuntea itseni erittäinkin vaivautuneeksi, vaikka joidenkin kanssa olen ollut ihan vuosia samassa työpaikassa.


Ujoudesta johtuu myös se, että vihaan äärettömän paljon puhelimella soittamista. Saatan venyttää ja venyttää soittamista vaikka kuinka pitkälle, jos sähköpostitse yhteyden ottaminen ei onnistu. Soittaminen on myös itselle sellainen kammotus välillä, että alan väkisinkin ajattelemaan, että jos siellä luurin toisessa päässä kysytään niin vaikeita etten osaa vastata kysymyksiin. No onneksi olen kuitenkin selvinnyt puheluista, onneksi nykyään melkein asiassa kuin asiassa voi lähettää sähköpostia.


Sitten mitä taas tulee muihin ihmisiin, niin osaan luoda ihmisestä kuvan jo ihka ensimmäisellä
tapaamis kerralla, en sitten tiedä johtuuko ujoudesta vai mistä? Mutta tiedän heti kenen kanssa tulen juttuun ja tiedän kenen kanssa en tule juttuun missään vaiheessa. Esim. töissä tiedän kohdatessani asiakkaan ensimmäistä kertaa, tiedän tasan tarkkaan kuka on se ärsyttävä tapaus ja kuka ei. Ja ainahan on mennyt oikeaan se oma tietämys asiakkaista.


Toki näin iän myötä voin kai sanoa, että olen tullut myös hieman rohkeammaksikin. Nykyään uskallan sanoa ei ja antaa takaisin samalla mitalla jos jonkun kanssa aiheutuu jotain pientä kränää. Nuorempana en uskaltanut sanoa mistään asiasta vastaan, vaan nielin kaiken kuran mitä niskaani sain. Siksi olen ollut helppo koulukiusatun kohde, tuokin tietysti jättänyt myös omat jälkensä. Noh se on mennyttä aikaa se.

Ja mulle kun tulee juttelemaan asiasta kuin asiasta, eikä ajattele että mitähän tuokin typerä koppava akka täällä tekee, niin saattaa huomata, että hei tuohan onkin oikeasti tosi kiva ihminen, vaikka alkuun saatankin olla ujo. Näin mulle on sanottu, että pohjimmiltani olen aivan ihana ihminen. Mekin ollaan siis ihmisiä me ujot ja tosi kivoja tyyppejä kun tutustutaan. :) Rohkeasti vain moikkaamaan meitä ujojakin.

2 kommenttia:

  1. Toinen ujo täällä hei! :)

    Olen myöskin huomannut tuon, että uusien ihmisten kanssa vaistoan heti, tulenko tulevaisuudessa tämän henkilön kanssa aidosti juttuun vai en. Ehkä me ujot olemme jotenkin herkkävaistoisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! :) Tosiaan ehkä me ujot sitten vaan ollaan herkkävaistoisia?

      Poista

Luetuimmat tekstit